Eleganttia Elämää: Kateus on asia,jota mä en siedä

Juurikin näin,taas kuulen,että minusta ja Ellistä on puhuttu p*skaa.Okei,Mulla tulee ekana sellanen toisesta korvasta sisään,toisesta ulos.Uskon tämänkin takana olevan kateus,mutta kysyn oikeuttaako se siihen,että voit haukkua toista niin paljon kuin huvittaa,ja sanoa mitä sylki suuhun tuo?Ei.

Tämä sai mun inspiraation nousemaan tälläseen postaukseen,kun miten Elli on muuttunut,miten ME ollaan "kasvettu" yhessä tän 1 vuoden ja melkeen 6kk aikana.

Nyt kun ajattelen meidän alkuaikoja,mitä vaikeuksia meillä silloin oli,niin mua vähän naurattaa.
Olin silloin todella,todella arka,ja mitä muutakaan se olisi voinut tarkoittaa kuin sitä,että Ellistä tuli se "johtaja" eikä minusta.Tähän syy oli se,että Elli ei saanut minusta vahvaa ja luotettavaa johtajaa,se ajatteli,että se voi olla johtaja,miten muutenkaan tuommonen pelokas ruipelo voisi johtaa jotain joka yrittää koko ajan johtaa enemmän,ja enemmän,enkä pystynyt mitenkään estämään sitä,olin niin arka,pelokas,en osannut olla tarpeeksi napakka.

Pitemällä aika tähtäimellä,tämä teetti sitä,että Elli testasi minua jatkuvasti,tipuin selästä useasti pukkien saattelemana,ja muistanpa eräänkin kerran kun tipahin Elliksen selästä kun se laukasta pukitti,ja Elli laukkasi täyttä päätä kotiin.Minä kävelin monta kilometriä tallille,en todellakaan iloisena.En silloin edes tiennyt minne Elli oli juossut,ajattelin vaan pahinta niin kauan kunnes tallilta soitettiin,että oonko kunnossa,ja että Elli on siellä.Tää on kieltämättä jäänyt erityisesti mieleen.

Mulla oli onneksi tosi paljon osaavia ihmisiä ympärillä jotka tuki minua,ja koko ajan mun tahdosta tuli kovempi,pystyin laittamaan Ellille vastaan,Elli alkoi pikku hiljaa luopua sen "johtajuudesta".Muistan kyllä,kuinka taistelin mun tahtoa vastaan,yritin pysyä lujana,ja eipäs niitä kertoja tainnut olla kun oisin luovuttanut?Jokin mut sai tsemppaamaan itseäni,ja pysymään lujana.

Kun me vaihdettiin tallia,sielläkin ongelmia oli vielä talveen saakka.Välillä onnistui,välillä ei,mutta olinko koskaan TODELLA luovuttamassa?En.En koskaan.Jokin tuossa hevosessa mut sai vaan yrittämään uudelleen ja uudelleen.Muistan monet kerrat kun Elli sai mut pelkäämään,mutta muistan kuinka kerta kerralta vahvistuin.Mun rohkeus alkoi vihdoin löytyä,aloin luottaa Elliin,Elli alkoi luottaa minuun.Kaikki ne turhat pukit,kaikki turha värkkäys katosi aikanaan.

Nyt kun ajattelen nykyhetkeä,en voi muuta kuin kiittää niitä ihmisiä jotka hommasi minulle juuri Elliksen.Tuo hevonen on jotain niin upeaa,jotain niin kaunista.Se on opettanut mulle eniten entä kukaan muu hevonen ikinä.Meidän yhteistyö,ja luottamus on kehittynyt aivan älyttömän paljon,sitä ei voi kukaan muu edes käsittää,paitsi ehkä ne,jotka on oikeasti omin silmin nähnyt meidän kehittyvän.Se jonka mielestä,me,minä,Elli,ei olla muuttuttu parempaan suuntaan,sillä täytyy olla silmissä vikaa.Mutta toisaalta,jokainen,jolla on pitänyt mennä ns."Vaikeuksien kautta voittoon" hevosensa kanssa voi vain itse henkilökohtaisesti käsittää,mitä se on.